lauantai 11. tammikuuta 2020

Pojat kaksi kokonaista viikkoa

Poikein 2 viikkos synttäreitä juhlittiin eilen. Hyvin meillä menee edelleen :)
Veitikat painaa kaikki yli kilon Huilu ~20g enemmän kuin Viulu ja Viulu ~20g enemmän kuin Ponteva. Silmät alkoivat aueta 11vrk iässä, ensimmäisenä niitä raotteli Viulu, joka on pennuista ainakin nyt kaikkein aktiivisin. On kyllä ollut syntymästä asti, niin topakasti se ryömi menemään jo ensimmäisten tuntien aikana. Rauhallisimmalta vaikuttaa Ponteva ja Huilu on jotain siltä väliltä.

Jalatkin pennut ovat pikku hiljaa löytämässä, ja on ne kyllä ihania seurata kun joka päivä tajuavat jotain uutta ja ihmeellistä, oli se sitten veli jonka kanssa nyhjätä, ihminen jonka sormia maistella tai uusi pyyhe pentulaatikossa. Pentujen kuvaaminen hereillä on mahdotonta, koska ei niiden liikkeitä pysty ennustamaan yhtään ja valoa on ihanassa tammikuun vesisadekelissä olemattomasti.

Tässä kuitenkin jotain mistä nyt näkee edes väähän miten pojat ovat kasvaneet. Turkkien mittoja arvuuttelen, ja on niissä aikakin pienoista eroa havaittavissa. Kunhan hieman tulee enemmän ikää bäkee paremmin onko sekaan livahtanut joku lyhytkarvainenkin tyyppi. Nyt näyttää että tällä hetkellä Pontevalla on lyhin turkki ja Viululla pisin, vai onko se valkoinen kaulus joka hämää? Voivat toki olla kaikki pitkätukkiakin :)

Lunki Huilu 2viikkoa

En kyllä jaksa poseeraa.

Huilulla oli jo syntyessään musta pilkku nenässä, mutta se on saanut vähiten mustaa pigmenttiä nenään kahden viikon aikana.

Osaan jo melkein istua, Viulu 2 viikkoa

Nukkuessa olen näin söpö (Viulu)

Välillä pitää vähän haukotella kyllä (Viulu)

Olen aika vekkuli tyyppi  (Viulu)


Pontevan pilkut on todella söpöt 

En oikein perusta tästä kuvaamisesta (Ponteva )

Näin lyhyelle turkkini näyttää (Ponteva)

Tämmönenkin kuva musta piti saada, en ymmärrä (Ponteva)

tiistai 7. tammikuuta 2020

Pittu Pottut 11 vrk

Hienosti menee :) Pojat kasvavat tasaisesti ja hyvin. Ensimmäinen silmän avausyritys bongattiin tänään, eiköhän ne siitä parin päivän sisään avaudu kokonaan.
Pojat painaa siinä ~900g jokainen.

Savu on käynyt pikku lenkeillä mukana nyt, ja pikku hiljaa otetaan sitä mukaan pidemmillekin sen mukaan miten itse haluaa mukaan. Se syö 7-8dl päivässä. Hieman haastava tämmöistä pikkupentuetta hoitaessa on arvioida ruuan määrää. Hieman se tuntuu nälkäiselle, mutta niinhän se on aina ;) Meidän Sisu 2.5v jolla on vielä kirjaimet vähän haussa sanoi nähdessään pennut ekaa kertaa: Pittu Pottut ittee :D Kyllä ne pieniltä possuilta välillä vähän näyttääkin.

Huiluinen <3


Huilu ja Ponteva 11vrk


Söpö Ponteva

Ponteva 11 vrk


Viulu 11vrk

Viulu relaa :)

Pilkkunenä Viulu :)

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Ekat edustuskuvat :) (5vrk)

 Pojat ovat nyt 5vrk. Ne voivat hyvin ja ovat tosi söpöjä. Lapset näkivät ja saivat silitellä niitä tänään ensimmäistä kertaa. Savun mielestä asia oli ihan ok :) Otettiin myös edustuskuvat pojista pentulaatikon ulkopuolella eikä Savua sekaan haitannut.

Pennut ovat tosi tasaisia, kokoero on 35g sisällä Huilun ollessa painavin ja Pontevan kevyin.



Savulla on harmillisesti vatsa vähän sekaisin, mutta toivotaan että se menee siitä ominkonstein ohi. Se ei ole enää saanut särkylääkettä eikä maidontuotantoa tehostavaa primperania. Maito tuntuisi riittävän, mutta ei sitä mitenkään yltäkylläisesti ole. Pojat saavat kuitenkin painoa lisää hyvin ja eiköhän maitokin kolmelle riitä. Ja mitä enemmän pojat sitä vaativat, sitä enemmän sitä kaiketi tulee kun vaan perusasiat on Savulla kunnossa. Otin Savun tänään mukaan ulos pikkukävelylle Visan kanssa, ei se nyt järin innoissaan ollut muttei vastaankaan laittanut. Haava on ulospäin tosi siisti, ja tissien pakkautuminen on helpottanut.